

Sitten nappasin kuvan, joka hyvin tuo mielestäni kuvan vanäläisestä parkkeerauskulttuurista. Eli tuo maasturi oli parkkeerattu aivan poikittain kadulla ja vain hätävilkut laitettu päälle. Suomessa tuo auto ei kauaa tuossa olisi. Sama homma oli pari päivää sitten Moskova-aseman edessä. Olimme tyttökaverini kanssa parkkipaikalla menossa kämppää kohti, kun täpötäydelle parkkipaikalle ilmestyi musta maasturi ja sieltä astui ulos kaksi miestä. Auto jäi niin, että se tukki kaikkien tien ja ymmärtääkseni miehet sanoivat jollekin parkkimestarin näköiselle miehelle, että "on kiire, auto täytyy jättää tuohon ja emme ole kauaa". Parkkimestari vain nyökytteli :) Muutenkin tuo liikennekulttuuri on täällä suomalaisen silmissä lievästi sanottuna sekavaa. Tuntuu, että autoilijat eivät välitä tippaakaan jalankulkijoista ja toisinpäin. Varuillaan saa olla kokoajan ja olenkin suosinut tunneleita, jotka alittavat tiet. Muutenkin valoissa en ole kyllä se eka joka niistä menee vaan odottelen,että joku rohkeampi menee ensin ja katson kuinka käy :).
Tänään piti taas mennä koululle ja luulin, että nyt se koulu sitten alkaa. Koululla olisi pitänyt olla tasan kello kaksi mutta tiesin, että en aivan ehtisi siihen ja ilmoitin asiasta kansainvälisistä asioista vastaavalle henkilölle. Saavuin sitten reilun tunnin myöhässä koululle ja melkeinpä arvasin, että tulin kuitenkin lähes oikeaan aikaan sillä nyt ei tarvinnut odotella kuin 15 min :) Sitten passit ko. henkilölle ja tämän jälkeen Kekkoselta näyttävän miehen luo venäjänkielen tasotestiin. Menin sinne kahden saksalaisen (?) tytön kanssa ja testi oli sellainen, että mies kysyi nimen, iän ja mistä on kotoisin. Sitten hän arpoi jonkin ryhmän. Tämän jälkeen lappu kuoraan, jossa luki että seuraavan kerran koulua ylihuomenna (torstai) kello 12.40. Sitten hain vielä passin sieltä minne sen jätin ja sen jälkeen kaupungille palloilemaan ja odottamaan, että tyttökaveri pääsee töistä.


Tässä kuva Pietarin metrokartasta. Tämän avulla yhdistettynä oikeaan karttaan suunnistetaan kaupungissa paikasta toiseen.
Illalla kävimme vielä Aisberg kaupassa katsomassa mitä siellä on ja käsiimme jäi yksi DVD, joka nimeä en juuri nyt muista. Kuvia kaupasta alla:

Paikkahan oli täynnä DVD:tä, CD:tä sekä kaikenlaisia koriste-esineitä


Tämän vierailun jälkeen kävimme kahvilaketjussa nimeltä Cafe House. Siellä ihmiset juovat erlaisia kahveja sekä juomia ja syövät kaikkia hyviä leivoksia. Samalla ollaan läppärin kanssa netissa ja poltetaan ketjussa tupakkaa. Alla kuvia:


Ja sitten vielä kuva erikoisuudesta, jota ei kotisuomessa näe. Eli johdinautosta. Johdinauto on tavallaan linja-auto mutta se toimii sähköllä, jonka se saa katolla olevien johtimien avulla katujen päällä olevista sähköjohdoista.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti