sunnuntai 31. elokuuta 2008

Toinen päivä

Eli nyt olisi toinen päivä Pietarissa vietetty. Eilen illalla kävimme vielä myöhällä syömässä La Strada nimisessä pizzeriassa ja löysimme Luis Vitton rättikaupan :). Tänään kävimme kaupungilla palloilemassa ja tutkimassa Nevskiä sekä sen kauppoja. Huomenna alkaa koulu eikä minulla ole vielä hajuakaan minne pitäisi aamulla mennä. Yritin kysellä tuutorilta tekstiviestillä asiaa mutta hän ei ole vastannut :) No, ei pidä repiä stressiä :)

Tänään kierrellessämme päätimme kävellä aivan Nevskin toiseen päähän (noin 4 km matka), jossa sijaitsee sama hotelli (hotelli Moskova), jossa olimme viime uutena vuotena. Ensimmäinen yllatys oli, että koko Nevski oli täydellisen remontin alla noin 1 kilometrin matkalta ennen Moskova hotellia. Kun vihdoin pääsimme hotellille, teimme riemastuttavan löydön. Sieltä löytyi supisuomalainen Prisma!!!! Alla kuvia siitä:) Se näytti aika uudelta ja sitä ei ainakaan viime vuonna vielä siinä ollut tai ainakaan emme rekisteröineet sitä. Sieltä saimme ostettua kunnon kahvia tämän venäläisen kuran tilalle :) Lisäksi tarjolla oli kaikkea muutakin suomalaista; makkaraa, kaljaa, mehuja yms... Olo oli kuin olisi ollut kotona.

Sitten kävimme syömässä jälleen kerran tutussa ja turvallisessa mäkkärissä. Sen huomasimme jo viime kerralla, että täällä ei tunneta ollenkaan suomesta tutuiksi tulleita hampurilaisaterioita vaan kaikki pitää tilata erikseen. Näköjään ketsupistakin veloitettiin erikseen.

Sitten nokka kohti kämppää ja kävimme vielä aivan kämpän vieressä sijaitsevassa Stockmannissa. Siitä kuvia alhaalla. Tänään alkoi myös venäjän opiskelu ja aion vielä illalla lukea lisää.

















Rättikauppa

















Ihana kauppa

















Hetelmiä :)

















Prisman kassoja

















Moskova hotellin limusiineja. Muistaakseni sai vuokrattua illaksi jollain noin 100 €:)

















Stockmannilta

















Stockmannin kahvio

















Stockmannin valikoimaa...

















Zarakin tulee kohta valloittamaan Venäjää :)

lauantai 30. elokuuta 2008

Vihdoin perillä

Jep... Eli eilen saavuttiin viimein Pietariin illalla 22.41 täkäläistä aikaa. Lähdimme aamulla 9.22 Vaasan juna-asemalta, jossa meille heti ensimmäiseksi väitettiin, ettei Tikkurilasta lähtevässä Repin junassa ole enää yhtään paikkaa vapaana. Niinpä jouduimme ostamaan liput kalliimpaan Tolstoi junaan, joka olisi lähtenyt muutamaa tuntia myöhemmin Pietariin. Seinäjoella vaihdoimme Helsinkiin menevään junaan ja jäimme tikkurilassa pois. Samalla kysyimme siellä tuon Repin junan paikkojen kohtaloa ja yllätykseksi virkailija sanoi, että tilaa on vaikka kuinka. Eli nyt ei tarvinnutkaan odotella kuin pikkuisen yli tunti ja syödä hyvin, koska ei tiennyt koska seuraavaksi saa ruokaa.

Lopulta istahdimme Repiniin ja niin "virallinen" matka kohti Pietaria alkoi. Heti aluksi, kun astuimme junaan tuli luoksemme nainen utelemaan venäjäksi, että missä vaunussa istumme. Saatuaan tiedon siitä hän ruoesi opastamaan meitä ja kantoi osan tavaroistamme. Tämän jälkeen kylmästi passit ja liput hänelle ja niiden kanssa hän katosi jonnekin. Jonkun ajan kuluttua hän toi passit takaisin maahantulokorttien kanssa mutta lippuja ei näkynyt missään. Lopulta nekin kyllä palautettiin.

Rajamuodollisuudet menivät mielestäni huomattavasti helpommin läpi junalla mennessä kuin viime uutena vuotena bussilla. Ensiksi rajalla tulivat Suomen tullimiehet muodon vuoksi kävelemään vaunun läpi ja tämän jälkeen tulivat venäjän tullimiehet. Taas kerran vietiin passit huitsin nevadaan ja ne palautettiin vasta Viipurissa. Sen jälkeen matka oli yksitoikkoista metsää Pietariin asti.

Venäläisen junan ravintolavaunu oli hyvinkin mielenkiintoinen. Ensimmäinen asia, jonka vaunuun mennessa huomasi pienen savun katkun ja muutenkin koko vaunussa oli sellainen pieni usva :) Taisipa kokki meidänkin olon aikana kärväyttää jonkin gourmet annoksen, kun yhdessä vaiheessa haisi todella kärynneelle.

Itse Pietarissa oli tuutorini vastassa meitä asemalla. Hänen opastuksellaan taksiin ja hakemaan kämpän avaimia edellisen vuokralaisen kaverilta. Kun avaimet oli haettu totesi taksikuski, ettei hän halua viedä meitä asunnolle, koska Nevski oli suljettu ja oli pitänyt kiertää jostain kauempaa. Jälleen kerran tuutorin opastuksella bussi alle ja menoksi. Bussiliput maksoivat huimat 16 ruplaa/henkilö, eli alle 50 c. Sitten etsimään asunto ja asettumaan kodiksi :)

Itse asunto ei ainakaan minun mielestäni ole mikään palatsi vaikka ehkä päältäpäin siltä näyttääkin. Asunto on tosi vanha sisältä ja remonttia ei ole tehty. Suihku oli myös sellainen, jota en ole ennen nähnyt. Vesi täytyy lämmittää itse ja se tapahtuu kaasun avulla, jota varten on oma pömpelinsä suihkuhuoneen seinässä. Noh.. kyllä täällä muutaman kuukauden viettää vaikka ei vedä vertoja Suomen kämppiin.

Itse kaupunki oli samalainen kuin viime uutena vuotena. Ainoana erona vain se, että kaikenlaisia valoja on paljon vähemmän.

Tänään kävimme katsomassa tyttökaverini työpaikan toimiston sijainnin ja samalla kouluni paikan. Samalla reissulla myös syömässä mäkkärissä ja ostoskeskuksessa nimeltä Gostini Dvor. Tämä on ostoskeskus, jossa on kauppoja kahdessa kerroksessa yhteensä noin 5 km. Eli vähän eri kokoinen kuin Vaasan Citymarket :)

Maanantaina alkaa koulu ja sitten torstaina pitäisi käydä kattomassa omaakin työharjoittelupaikkaa. Tänään pitäisi vielä opetella hiukan venäläisiä sanoja, koska junassa sovimme tyttökaverini kanssa, että kumpikin kirjoittaa joka päivä toisilleen kymmenen sanan listan, jonka pitää sitten opetella Näin olisi tarkoitus saada opiskeltua mahd. paljon venäjää vaihdon aikana.

Laittelen vielä kuvia, joita olen räpsinyt.
















Kuva Gostini Dvori ostoskeskuksesta. Shoppailijan paratiisi:)

















Kämppämme sijaitsee aivan kuvan perällä kanavan oikealla puolella.

















Talvipalatsi eli eremitaasi sijaitsee aivan asuntomme vieressä :)

torstai 21. elokuuta 2008

Jeeesss!!!

Jeps... Eli taas loksahti asiat pykälän eteenpäin. Asunto varmistui tänä aamuna. Asunnon sijainti on aivan loistava, koska se sijaitsee lähes keskellä Pietaria. Myös koko on kahdelle ihan riittävä eli noin 40 neliötä. Lisäksi kämppä on kalustettu ja sen naapurissa on hotelli, joten luulisi myös englantia puhuvia löytyvän mikäli en kouluvenäjällä pärjää :)

Vuokrataso oli mielestäni kuitenkin suhtkoht korkea eli 650 euroa/kuukausi. Noh.. pääasia kuitenkin, että on paikka mihin mennä kun Pietariin pääsee. Tosin mitään kuvia eikä muutakaan en ole kämpästä nähnyt.

Toinen asia mikä järjestyi oli viisumi asia. Minullahan oli kutsun (asiakirja, jota tarvitaan viisumia haettaessa) kanssa ongelmia enkä ole vielä tänäkään päivänä sitä saanut. Näinpä päätin lähteä turistiviisumilla matkaan ja ottaa tietoisen riskin. Uskon vielä sen opiskelijaviisuminkin järjestyvän.


Eli nyt ymmärrän sanonnan, että Venäjällä ei mikään toimi mutta kaikki järjestyy :)

sunnuntai 10. elokuuta 2008

Ja täältä syntyi idea lähteä Pietariin vaihtoon eli uudenvuoden reissu 27.12.07-2.1.08





Matkavalmistelut

Eli matkaan olisi tarkoitus päästä 29.8.2008. Asia ei kuitenkaan ole vielä täysin varma, koska en edelleenkään ole saanut kaikkia viisumiin tarvittavia dokumentteja vaihtoyliopistolta. Paperien kanssa kävi nimittäin yllättäen pieni moka FINECIN puolelta, sillä kutsussa oli väärä passinumero. Näinpä jouduin soittelemaan FINECIN kansainvälisistä asioista vastaavalle henkilölle ja voin sanoa, että mielenkiintoista oli. Englanninkielentaito ei nimittäin ole mikään maailman paras tuolla Venäjän perukoilla :). Eli saapa nähdä milloin saan oikein täytetyn kutsun, jotta pääsen viisumia anomaan.

Lisäksi kämppäasia on vielä jokseenkin auki. Itse pääsisin asumaan koulun asuntolaan mutta tyttöystävääni ei sinne päästetä, joten edessä on oman kämpän vuokraus. Senkin voin todeta olevan Suomesta päin vähintään mielenkiintoista. Noh, huomenna asiaan pitäisi tulla selvyyttä kun pääsen soittamaan Pietariin Suomen konsulaattiin ja pyydän sieltä hiukka apua.

Muuten asiat menevät omalla painollaan. Blogiin tulee kuvia sitä mukaa, kun matkaan päästään ja Pietaristakin, mikäli sieltä jostain vain nettiyhteyden löytää :).