sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Viikonloppu

Viikonloppu meni pääasiassa leffoja katsoessa ja nukkuessa. Jotenkin tuon Suomen reissu veti voimat pois. Perjantaina vuokraemäntämme kävi asunnolla ja selvitti vähän käytännön juttuja. Itse hän asuu Ruotsissa, joten tuskin kovin montaa kertaa häntä näemme. Ihan mukava tyyppi hän kuitenkin oli ja puhui hyvää englantia ja ruotsia. Lauantaina sitten kävimme noin 20 minuutin metromatkan päässä sijaitsevassa Grand Canyonissa ja se on siis suuri ostoskeskus. Iloksemme löysimme sieltä halvan hypermarketin. Noin 20 eurolla sai kaksi ruokakassillista ruokaa ja juomaa eli ei järin kallista. Esimerkiksi tämän marketin oma limsa (2 litraa) maksoi 17 ruplaa eli noin 50 senttiä. Alla kuvia:






























































torstai 25. syyskuuta 2008

Pietarissa takaisin

Nyt siis on Suomen reissu takana ja opiskelijaviisumi takataskussa. Eilen saavuttiin takaisin tänne Pietariin paikallista aikaa 22.41 Suomen asemalle. Siitä tultiin sitten metrolla kaupunkiin ja loppumatka kämpälle kävellen. Itse matka oli melkoista junien vaihtoa ja linja-autoilua, koska viisumi piti hakea Lappeenrannasta viidelta iltapäivällä. Onneksi ehdittiin kaikkiin kyyteihin ja päästiin ajoissa perille. Heti tänään olisi koulua 11-14 :)

Viikonlopuksi ei olla ehditty suunnittelemaan mitään ihmeellisyyksiä mutta eiköhän sitä jotain tekemistä löydy :) Päivittelen taas, kun jotain tapahtuukin.

tiistai 16. syyskuuta 2008

Muutoksia suunnitelmiin

Tarkoituksenamme oli siis käväistä tuolla Marata Ulitsalla sijaitsevalla Planeta Neptunuksella mutta lähtiessämme muutimmekin mielemme ja lähdettiin sitten kohti Heinätoria (шенная площадь). Odotin torilta paljon, koska olin kuullut Suomessakin puhuttavan siitä. Todellisuus oli kuitenkin tarua ihmeellisempää, kun pääsimme perille. Olihan siellä toki kaikennäköisiä kojuja ja paljon shoppailtavaa mutta minuun se ei jostain syystä iskenyt. Noh... tulipahan tuokin koettua. Ehkä seuraavaksi pääsemme sitten sinne Planeta Neptunukseen:)

Huomenna (tai oikeastaan tänään :)) pitäisi lähteä aamulla 7.17 Repinillä takaisin kotisuomea kohti ja viisumia uusimaan. Uuden viisumin pitäisi saada sitten ensi viikon torstaina, jolloin on myös paluumatka (toivottavasti tulee ajallaan).

Tuo junalipun osto oli muuten mielenkiintoinen operaatio. Suomen asemalla on heti sisäänkäynnin luona aivan normaaleja kassoja, joista voisi kuvitella lippunsa ostettavan. No, kun menimme luukulle ja minä ontuvalla venäjällä yritin suomeen lippuja tilata, niin ei muuta tapahtunut kuin että täti tuli hyvin miettivän näköiseksi ja oli alahuuli pitkällä. Eivät siis tunteneet käsitettä suomi ja tikkurila:) Joko minä olin siis epäselvä tai he eivät tajunneet mistään mitään. Noh ehkä vähän kumpaakin :) Viimein sitten kolmas täti osasi neuvoa paikan mistä liput oikeasti ostetaan. Paikka oli pääovelta katsottuna aivan toisessa päässä rakennusta ja siellä oli oma kassa ulkomaalaisia varten. Täällä onnistui liput tilata jopa minun ontuvalla venäjällä :) Kauan sai kuitenkin paikkaa metsästää :)

Tähän mennessä kuva venäjästä on ollut todella myönteinen. Kieltä oppii koko ajan lisää ja alkaa tuntua jo siltä että kaupunkikin tulee tutuksi. Toki Suomea ja sen oloja aina välillä kaipaa. Ainakin nyt aion nauttia täysin siemauksin tv:stä, saunasta, kahvista, makkarasta ja hiljaisuudesta :)

Eli eipä muuta kuin viimeistään ensi viikolla palaan asiaan mikäli muuta raportoitavaa ei matkan varrella ilmaannu :)

до свидания!!!!

lauantai 13. syyskuuta 2008

Arkista aherrusta

Nyt ois aika laittaa taas vähän päivityksiä. Eli elämä täällä Pietarissa on pikkuhiljaa alkanut normalisoitumaan. Enää ei niin hirveästi ihmetytä massiiviset rakennukset, metro, hienot kaupat yms. Silti täällä tuntuu kuitenkin vallitsevan aivan oma maailmansa, johon haluaa tutustua enemmän.

Kuten jo edellä mainitsin, koulu on jo alkanut ja samalla venäjänkielen opiskelu. Olenpa jo muutamaan otteeseen sitä kaupassakin käyttänyt. Harmittaa, koska olen todella huono käyttämään kieltä, kun en sitä kunnolla osaa vaikka tiedän että puhuminen on ainoa tapa oppia sitä. :) Kielenopetus on mielestäni koulussa hyvää. Ainakin omalle kohdalleni sattui hyvä opettaja. Opetuskielenä on mahdollisimman pitkälle venäjä mutta opettaja puhuu aivan loistavaa englantia ja näin myös kielioppiasiat tulee paremmin selväksi. Silti kursseissa helpoimman tason ja vaativamman tason kuilu on suuri. Itselleni tämä nykyinen helpoin taso tuntuu lähinnä ainakin aluksi asioiden kertaamiselta ja seuraava on aivan liian vaikea. Nyt kuulinkin, että yliopisto on perustanut tähän väliinkin jonkin ryhmän mutta taidan silti pysyä tässä nykyisessä juuri tuon opettajan takia. En uskalla ottaa sitä riskiä, että tuossa väliryhmässä onkin huono opettaja ja en opi sen takia mitään. :)

Samalla on myös kandidaatin tutkielman vääntäminen alkanut. Päätin vetää tuon kandin suhteen vähän ekstreme tyylillä ja tehdä siitä raakaversion täällä Pietarissa ja hienosäädän sen sitten Suomessa. Maanantaina kävinkin kanditapaamisessa yrityksessä jolle tämän työn teen. Tapaaminen sujui ihan hyvin ja nyt onkin ongelmana saada kaikki kirjat. Nimittäin tämä FINECin kirjasto osoittautui "vähän" vaatimattomammaksi kuin Vaasan Tritonia. Täällä mennään lapun kanssa, johon on kirjoitettu haluamansa kirjojen nimet, kirjastotädin luo ja tämä sitten noutaa ne. Eli ei todellakaan ole käytössä mitään hienostuneita tietoteknisiä hakutoimintoja. Noh.. täytyy siis lainata kirjat suomesta ja maksaaa kiltisti sakkomaksut myöhästymisistä.

Tylsää täällä ei kuitenkaan ole vielä päässyt olemaan. Yksikin ilta luimme tyttöystäväni kanssa kirjoja ja valot alkoivat kämpässämme yhtäkkiä vilkkumaan. Vitsailinkin jo tyttöystävälleni, että varmasti teloittavat jonkun jossakin. Sitten vähän ajan kuluttua sähköt katkesivatkin kokonaan. Hetken kuluttua huomasimme, että pihassa oli paloauto ja palomiehiä. Äkkiä siis pihalle ja katsomaan mistä kyse. Kysäisimme yhdeltä mieheltä englanniksi ja hän osoitti talomme seinää ja sanoi, että "fire" eli tulipalo. Jostakin syystä johdot olivat talon seinässä joutuneet oikosulkuun ja syttyneet palamaan. Noh.. ei tässä mitään. Palomiehet nohevina katseloivat hetken tilannetta (tulta ei enää näkynyt) ja sitten tulikin yksi palomies vesisangon kanssa. Siis vesisangon!!!!! Ei muuta kuin johtojen viereen seisomaan ja sangollinen vettä johtojen päälle... Että näin.. Itse olisin kyllä toiminut hiukka erilailla. Sähköt kuitenkin tulivat loppujen lopuksi aika nopeasti takaisin (noin 3-4 tuntia). Itse arvelin, että saattaapi kestää ainakin pari päivää :)

Tänään olikin sitten vuorossa Ikean reissu. Pietarissahan on kaksi Ikeaa. Meidän reissumme suuntautui mielestäni uudemmalle Parnasin alueella (n. 30 km Pitarin keskustasta) sijaitsevaan Ikeaan. Matka taittui ensimmäiset 20-25 km metrolla ja viimeiset n. 5 km bussilla, joka on ilmainen Ikeaan matkaaville. Itse kauppa oli suuressa ostoskeskuksessa, jossa oli myös kaksi muuta suurempaa kauppaa. Itse Ikeaan petyin hiukan, koska kuvittelin sen olevan jotain todella suurta. Se oli kuitenkin aivan samankokoinen kuin Suomen vastaava. Ruoka kuitenkin oli hyvää vaikkakaan ei kovin halpaa. Saaliiksi jäi muutamia pyyhkeitä ja taulujen kehyksiä sekä pari pöytää. Huomenna olisi vuorossa Planeta Neptunus Marata ulitsalla. Alla kuvia Ikean reissulta:



Massiivisia asuinrakennuksia matkan varrelta

































RUOKAA!!!!

















Itse IKEAA






tiistai 9. syyskuuta 2008

Koulu alkoi

No niin... Nyt eilen koulu sitten viimein alkoi. Kouluahan minulla on 12 tuntia per viikko (kaikki venäjän kieltä), eli ei nyt kyllä varsinaisesti mikään burnout pääse iskemään :) Mahdollisuus olisi toki ottaa enemmänkin kursseja mutta suurimmalla osalla niistä opetus on venäjäksi. Toki myös englanninkielisiä kursseja löytyy mutta niistä pitää maksaa.

Eilen oli varsinainen ensimmäinen koulupäivä. Opetusta oli 12.40-16.00 ja opetus pidettiin mielestäni todella pienessä luokassa ja pulpetit olivat kahden istuttavia ja kivikovia :) Itse jouduin alkeisryhmään eli opetus on ainakin näin aluksi täysin vanhan kertaamista. Toisaalta seuraava vaikeustaso on minulle taas liian korkea eli tavallaan yksi taso puuttuu välistä. Noh... Täytyy itse pyrkiä käyttämään kieltä mahdollisimman paljon ja lukea paljon niin eiköhän tuosta jotain irti saa.

Opetuksen jälkeen oli vaihtareiden infotilaisuus. Se olikin sitten mielenkiintoinen. Aluksi keräännyttiin kaikki yhteen luokkaan, jonne eteen ilmestyi muutama puhuja. Kaikki puhuivat venäjää ja yksi puhujista käänsi aina tiivistetysti yhden noin 5-10 min venäjän ouheenvuoren yhdellä lauseella englanniksi :) Tuskin irtosi kovinkaan paljoa niille, jotka eivät ymmärrä yhtään venäjää. Itse ymmärsin sen verran, että koulun hostellin järjestyssäännöistä puhuttiin melkein tunti. Sitten opiskelijoiden tyhmät kysymykset päälle. :) Aina kun tuli jokin kysymys puhujille, niin tuntui että joko he arpoivat vastauksen tai tappelivat keskenään, koska kesksutelu heidän välillään oli aika kiivasta :)

Myös opiskelijakortin sain eilen ja samalla luvattiin, että saisin tänään kauan odotetun kutsun, jotta voin tulla Suomeen anomaan opiskelijaviisumia :) Tuleepa nyt ainakin pikkuloma tähän väliin.

Tarkoituksenani on tehdä myös omaa kandidaatin tutkielmaa ollessani täällä vaihdossa. Kävin maanantaina paikallisessa NCC:ssä, jonka kanssa olin jo sopinut aikaisemmin kandin teosta. Saimme hiukan asioita selviksi ja nyt seuraava homma onkin hankkia FINECin kirjastokortti ja käydä katsomassa löytyykö sieltä mitään kirjoja minulle.

Viikonloppuna olisi tarkoitus käydä Pietarin Ikeassa katsastamassa mitä sieltä löytyy. Hinnat ainakin tuntuvat olevan Suomen luokkaa. Saapa nähdä.

Laittelen tähän vielä myöhemmin kuvia koulusta kunhan tänään saan niitä räpsittyä.

Ja kuvat:





Koulua ulkoapäin
















Meidän luokka. TODELLA pieni



















Eläinystävällistä porukkaa :) Eipä oo Vaasan Yliopistossa tällasta nähty :)













Kirjaston käytävää.











Kerrosten välillä olevat portaat

lauantai 6. syyskuuta 2008

Kiertelyä Pietarissa

Tänään lauantaina oli sitten vuorossa pieni kierros kaupungilla. Aamulla (päivällä) lähdimme kohti eläintieteellistä museota. Heti ensimmäisenä törmäsimme kuitenkin tapahtumaan, jota emme olleetkaan muistaneet ollenkaan eli talvipalatsin edessä oli meneillään naisten kymppi. Palatsin edessä oli paljon ihmisiä ja kojuja. Myös muutama suomalainen koju oli eksynyt sekaan. Alla tästä tapahtumasta kuvia:






































Kun olimme päässeet tästä läpi oli seuraava tavoitteemme päästä Nevan yli. Maisemat olivat kuitenkin niin kauniit, että päätimme pysähtyä hiukan ottamaan kuvia.




Hienoja suihkulähteitä Nevalle












Talvipalatsi eli Eremitaasi sillalta kuvattuna. Ehdottomasti käymisen arvoinen kohde. Kävimme siellä uudenvuoden matkalla. Opastus kyllä mielestäni kannattaa ottaa, koska muuten ei esineistä tiedä mitään eikä oikein tuolla pysy kartallakaan itse, on sen verta iso pulju :)








Vielä kuvaa Nevasta. Taustalla näkyy toinen silta. Nämä sillathan nostetaan öisin ylös muutamaksi tunniksi, joten kannattaa olla sillan oikealla puolella oikeaan aikaan :)









Sitten viimein pääsimme sillasta yli ja nokka kohti eläintieteellistä. Siellä oli tosi paljon nähtävää (täytettyjä eläimiä luonnollisissa elinympästöissään ja ikiroudasta löydetty mammutti) ja uskon, että muutama kuva kertoo enemmän kuin osaan selittää. Voin kyllä suositella käymään, koska pääsymaksukaan ei päätä huimannut. Kahdelta opiskelijalta muistaakseni noin 200 ruplaa!






Kaikenlaisia hyönteisiä












Demonstroitu kuinka luonto hajottaa eläimet.















Berhosia monta vitriinillistä :)













Jotain pikkuötököitä (rottia yms) säilöttynä johonkin litkuun.
















Meitsi ja jonku tosi ison eläimen luusto

















Ihmisen kehitys














Täytettyjä kissoja




















Bambi















Miekkakala :)













Crocodile















Ja anakondaa pihapuulle :)














Lisää käärmeitä, säilöttynä nesteeseen











Onneks ei tuu Suomessa tällaisia vastaanku on uimas :)














Polar bears














Vesinokkaeläin alias Wäbäääää!!!












Ja sen koala kaveri Vili Vilperi :)














Apinalauma














Mammutti iha ite! Eli löydetty Siperiasta ikiroudasta ja vuonna kivi ja kanto eli en muista :)












Myös elefentti oli roudattu sinne
















Ja hilviä :)















Sika












Kameleita















Ja kontioita




























Ja jellonia
















Python












Ja kuuluisia viimeisiä sanoja. Kyllä minä tiedän kuinka pallokalaa valmistetaan :)













Ja meriheppa
















Tämän museon jälkeen oli aika siirtyä mielestäni mielenkiintoisempaan museoon eli Kunstkameraan. Museo on täynnä erilaisia esineitä esimerkiksi intiaanien pukuja. Se mikä minua siellä kiinnosti olivat erilaiset nesteisiin säilötyt luonnonoikut. Sieltä löytyy esimerkiksi kaksipäistä lammasta, ihmisten sikiöitä yms. Kuvia en kuitenkaan tuolta mielenkiintoisemmasta osiosta saanut, koska tietenkin juuri siellä oli kuvaaminen kielletty :( Tottakai yrittää piti ja heti tultiin sanomaan, että kännykkä pois :) Joitain kuvia kuitenkin sieltä otin muista huoneista. Suosittelen käymään, koska tännekään eivät konkurssiin turistia vie muistaakseni kuvausluvan kanssa kahdelta opiskelijalta noin 200 ruplaa.


























































Sitten kävimme syömässä Vasilin saarella sijaitsevassa 24 часа ravintolassa. Tämän jälkeen toista siltaa takaisin kohti kotia. Sitä ennen kuitenkin kuvasimme sillan Vasilin puoleisessa päässä olevat sfinksit.










































































Sillan yli päästyämme kuvasimme Vaskiratsastaja patsasta Iisakin kirkkoa. Alla kuvia:

























Tämän jälkeen kävimme vielä Enigma nimisessä kahviossa jäätelöillä ja sitten kämpälle hiukan lepäilemään. Pienen lepäilyn jälkeen lähdimme Gostiny Dvorille etsimään tyttöystävälleni hiukan parempia kävelykenkiä. Näitä ei kuitenkaan löytynyt ja päätimme vielä käväistä mäkkärissä syömässä ennen nukkumaanmenoa. Näin oli taas yksi päivä Pietarissa mennyt niin, ettei ollut edes huomannut. :)