sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Arvoitus ratkesi

Tänään olimme kaupungilla joululahjaostoksilla ja silmiin otti seikka, että Nevskillä oli huomattava määrä miliisejä ja omoneja (erikoispoliiseja). Tyttöystäväni kanssa mietimme jo, että onko jossain sattunut jotain vakavampaakin. Kuitenkin ihmisiä oli sen verran liikkeellä, joten päädyimme siihen tulokseen, että voimme jatkaa ostosretkeämme ihan rauhallisin mielin.

Nyt sitten illemmalla tuo arvoitus ratkesikin. Eli kyse oli jostain erimielisten marssista eikä sen vakavammasta. Onneksi. Tässä vielä linkki Ilta-Sanomien sivuilla olevaan uutiseen kyseisestä tapahtumasta.

Lisäksi eilen tuli taas muistutus vaarallisesta katoilta tippuvasta lumesta. Aikaisemmin olen nähnyt, kun yhden ihmisen niskaan tippui lunta noin 5 kerroksisen talon katolta ja silloin ei kyseiselle ihmiselle käynyt mitenkään. Eilen näimme aivan kämppämme vieressä sijaitsevalla kadulla, kun ohikulkevan auton päälle tippui katolta lunta ja jäätä niin suurella voimalla, että tuulilasi meni säpäleiksi. Kuskille ei kuitenkaan käynyt mitenkään. Eli näköjään noita miinoja tulee ihan oikeasti varoa täällä :)

Huomenna pitäisi mennä taas anomaan sitten viisumia Suomen matkaa varten koululta, missä sitä pidetään säilössä. Inhottaa jo ajatuskin siitä jonottamisesta :) Samalla pitäisi vaihtovastaavalle viedä yliopistolta syksyllä saatu Letter Of Confirmation (tai jotain sinne päin), joka hänen pitäisi allekirjoittaa, jotta omassa yliopistossa uskotaan, että olen ollut vaihdossa täällä :) Saapi nähdä miten tuo homma hoituu.

Ei kommentteja: